Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat header image 3

Konsertit

Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien pääasiallinen esiintymismuoto on koko kuoron vahvuudella. Jokavuotisiin konserttiperinteisiin kuuluu muiden muassa tunnelmalliset joulukonsertit, itsenäisyyspäivän ajalle muutama konsertti, sekä erinäisiä esiintymisiä ympäri vuoden mm. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tilaisuuksissa tai ulkomaanmatkoilla. Näiden lisäksi kuoromme esiintyy pienemmillä kokoonpanoilla kymmeniä kertoja vuodessa.

Tulevat konsertit:

Menneet konsertit:

Joulukonsertit 2011

Pidimme tänä vuonna konsertteja sekä Saksalaisessa kuin Temppeliaukion kirkossa, jossa yleisöä riitti kiitettävästi. Esiintymisestä vastasi myös urkuri Markku Mäkinen.

12.10.2011 Syyskonsertti Musiikkitalossa: Siellä ja silloin
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien (KYL) syyskonsertti uudessa Helsingin Musiikkitalossa oli kuoron syyskauden kohokohta. Konsertin ensimmäinen osa tarjosi musiikillisen matkan erään rakastetun suomalaisen runoilijan teoksiin, kun tulkitsimme Larin-Kyöstin tekstien sävellyksiä Madetojalta, Sibeliukselta ja Palmgrenilta. Konsertin toinen osa vei kuulijan aistimaan kevään voittoisan Cornwallin kilpailumatkan tunnelmaa, kun esitimme parhaita paloja kilpailuohjelmistostamme.

13.3.2011 KYL:n & Meistersingersin Yhteiskonsertti
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat ja Yhdysvaltalainen opiskelijakuoro Meistersingers piti yhteiskonsertin Johanneksenkirkossa sunnuntaina 13. maaliskuuta. Konsertin ohjelmisto koostui teoksista, joita harjoittelemme vappuaattona Englannissa järjestettävää Cornwall International Male Voice Choral Festival -kilpailua varten.

20.12.2010 Perinteiset Joulukonsertit
KYL esiintyi täysille yleisöille jokavuotuisilla perinteisillä joulukonserteilla. Mukana menossa oli myös solisti Vikke Häkkinen ja urkuri Markku Mäkinen. Kuoromme haluaa kiittää kaikkia paikallaolleita ja toivottaa antoisaa uutta vuotta 2011!

30.10.2010 Syyskonsertti Vihdin kirkossa
Lokakuun lopulla KYL suuntasi Vihdin kirkonkylään, jossa pidimme vuoden 2010 syyskonserttimme. Ohjelmistossa oli mm. Toivo Kuulan, Einojuhani Rautavaaran, Leevi Madeojan, Selim Palmgrenin, Hugo Alfvénin, David Hamiltonin ja Eric Whitacren sävellyksiä.

19.8.2010 Art Goes Kapakka – kuorojen kierros
KYL viihdytti kuulijoitaan viihteellisemmällä ohjelmistolla kapakkaympäristössä.

21.5.2010 Baltic Sea A cappella Group – Itämerelle
KYL:n ja KYN:n hyväntekeväisyyskonsertti Itämeren puolesta Suomenlinnan kirkossa oli KYL:n viimeinen konsertti ennen kesää. Konsertti toteutettiin yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin kanssa ja konsertin kaikki tuotot lahjoitettiin Elävä Itämeri -säätiölle.

26.3.-12.4.2010 USA:n kiertue
Kaksi ja puoli viikkoa kestänyt USA:n kiertue oli KYL:lle nappisuoritus ja samalla osoitus korkeatasoisesta osaamisestaan. KYL esiintyi 10:ssä konsertissa, yhdeksässä eri kaupungissa mukaan lukien Vancouver (BC), Seattle (WA), Portland (OR), Los Angeles (CA) ja Wahington DC.

18.3.2010 USA:n kiertueen lähtökonsertti
Lähtölaukaus KYL:n USA:n länsirannikon valloitukselle kajahti ilmoille Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun juhlasalissa. Kuoroa johti Matti Apajalahti.

17.12.2009 – Perinteiset Joulukonsertit, Temppeliaukion kirkko. KYL nostatti joulumieltä ja loi joulutunnelmaa KYL:n pitkäaikaisimpiin perinteisiin kuuluvilla joulukonserteilla Temppeliaukion kirkossa. Kuoroa johti Matti Apajalahti. Solistina oli Teppo Lampela ja uruissa Markku Mäkinen.

21.12.2009 – Joulukonsertti, Meilahden kirkko. KYL:n viimeinen konsertti ennen joulua siivitti kuulijat joulun viettoon. Kuoroa johti Matti Apajalahti. Solistina oli Teppo Lampela ja uruissa Markku Mäkinen.

21.11.2009 – 60-vuotisjuhlakonsertti, Finlandia-talo, Helsinki-sali.KYL juhlisti 60-vuotista taivaltaan kuoromusiikin aallonharjalla juhlakonsertin merkeissä. Ohjelmistona oli kattava läpileikkaus KYL:n viimeisen kymmenen vuoden aikana esittämistä teoksista. Kuoroa johti Matti Apajalahti ja konsertin juonsi Ilkka Laurmaa.

16.10.2009 – A cappella-konsertti, Johanneskirche, Martin Lutherplaz, Düsseldorf. KYL esitti suurkuorona Psaldon kanssa mm. Toivo Kuulan Opus 34:n sekä monia muita suomalaisen mieskuoromusiikin suurten nimien teoksia.

15.10.2009 – Kullervo-sinfonia, Theater Trier, Trier. KYL esitti Saksan kiertueen ensimmäisessä konsertissa Sibeliuksen Kullervoa Valtteri Rauhalammin johdolla. Sofia Kallio (sopraano) ja Heikki Kilpeläinen (baritoni) lauloivat soolo-osuudet.

1.9.2009 – Kolmen yliopiston avajaiset, Finlandia-talo. KYL ja KYN juhlistivat HSE:n TKK:n ja TAIK:n yhteisiä lukuvuoden avajaisia laulullaan. Tilaisuudesta nauhoitettu webcast on nähtävissä täällä.

13.8.2009 – Art Goes Kapakka, Kuorojen kierros. Loimme kapakkatunnelmaa Baker’sissä, Painobaarissa ja Rymy-Eetussa. Lue keikasta täältä.

23.5.2009 – Kevätkonsertti, Tulindbergin sali, Oulu. KYL:n kesäretki suuntautui Suomen Ouluun, missä esiinnyimme yhteiskonsertissa Cassiopeian kanssa.

29.3.2009 klo 18.00 – Requiem, Johanneksen kirkko. KYL esitti yhdessä Philomelan ja Kaartin soittokunnan kanssa Unkarilaisen säveltäjän Frigyes Hidasin vaikuttavan Requiemin. Solistit: Tiina-Maija Koskela (sopraano), Sari Nordqvist (mezzosopraano), Seppo Ruohonen (tenori), Nicholas Söderlund (basso). Konsertin johti Kaartin soittokunnan kapellimestari Elias Seppälä.

Espanjan konserttikiertue 20.-26.1.2009 vei KYL:n esittämään Sibeliuksen Finlandiaa ja Kullervoa Oviedoon ja Valladolidiin Ari Rasilaisen johdolla. Orkesterinamme oli paikallinen Orquesta Sinfónica de Castilla y León. Solisteina loistivat Tommi Hakala (baritoni)  ja Johanna Rusanen-Kartano (sopraano). Lue lisää matkasta ja konserteista blogistamme.

18.12.2008 klo 19.00 ja 21.30 – Perinteiset joulukonsertit, Temppeliaukion kirkko. Kuoromme pitkäaikaisimpiin perinteisiin kuuluvat tunnelmalliset joulukonsertit Temppeliaukion kirkossa. Tänä vuonna ohjelmisto sivusi paitsi uuden uutukaista joululevyä, myös edellistä joulukauden hittialbumia.

15.12.2008 klo 19.00 – Kirje Korvatunturille -levyn julkaisukonsertti, Vanha kirkko. KYL levytti viime talven aikana Riihimäen kirkossa materiaalia uudelle levylle, joka sai nimikkokappaleen mukaan nimen “Kirje korvatunturille”. Levyn julkaisukonsertti oli vanhassa kirkossa, ja konsertin solisteina olivat levylläkin laulavat sopraano Mia Huhta sekä baritoni Mikael Konttinen. Kuoroa johti akustisesti antoisassa kirkossa taiteellinen johtaja Matti Apajalahti. Lue lisää uudesta julkaisusta Levyt-osiosta.

6.12.2008 – Jumalanpalvelus, Temppeliaukion kirkko. Kuten aikaisempinakin vuosina, KYL osallistui Temppeliaukion kirkon itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen laulamalla valittuja hartaita ja isänmaallisia kappaleita.

30.10.2008 klo 21-04 – KYL-kuntis, Freda 51. Tässä kevyeen musiikkiin painottuvassa poikkitaiteellisessa spektaakkelissa kuoro löysäsi solmuketta ja vahvisti meikkejä rockin ja popin merkeissä. Kuntiskeikalla kuorolaisista muodostuvan cover-bändin säestämät KYL-solistit rokkasivat tiensä sekä kuntalaisten että KY-alumnien sydämiin jälleen kerran.

15.10.2008 klo 19.00 – “Syysillan hämärtyessä” -konsertti, Valkoinen sali. KYL otti alkusyksystä haltuun uutta ohjelmistoa kiihtyvällä vauhdilla. Syyskonsertissa Valkoisessa salissa (Aleksanterinkatu 16-18) kuultiin muutamia kappaleita viime keväänä julkaistulta Hämärän Ääniä -albumilta, sekä valikoima suomalaisten (mm. Madetoja, Merikanto ja Haapalainen)  säveltäjien kauneimpia kappaleita.

14.8.2008 – Art Goes Kapakka / Kuorojen Kierros. KYL, kuten monet muut pääkaupunkiseudun kuorot, lähti Helsingin iltaan herättämään ihastusta. Kierros alkoi virallisesti Senaatintorilla kuorojen yhteisesiintymisellä. Tämän jälkeen KYL:n sähäkkä lavashow bongattiin Baker’sissa, Rymy-Eetussa ja Vanhalla.

23.5.2008 – Tukholman suomalainen kirkko. KYL:n kesäinen konserttimatka suuntautui tänä vuonna Tukholmaan, jossa kuoro esiintyi tunnelmallisessa Tukholman suomalaisessa kirkossa. Konsertissa kuultiin mm. uuden “Hämärän Ääniä” -levyn kappaleita. KYL kiittää Tukholmalaisten musiikinystävien seurasta.

16.5.2008 – Hämärän Ääniä -levyn julkaisukonsertti, Finlandia-talo. Uuden klassisen levyn “Hämärän Ääniä” ilmestymisen kunniaksi KYL esiintyi perjantaina 16.5. klo 19.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa. Solisteina olivat altto Teppo Lampela sekä Euroviisuistakin tuttu baritoni Mikael Konttinen. Kuoroa johti taiteellinen johtaja Matti Apajalahti. Konsertti oli samalla myös KYL:n virallinen kevätkonsertti sekä lähtökonsertti loppukuun Tukholman konserttimatkalle.

20.12.2007 – 2 joulukonserttia, Temppeliaukion kirkko. KYL:n perinteikkäät joulukonsertit Temppeliaukion kirkossa vetivät jälleen paikalle kaksi täyttä salia. Konsertin solistina oli Sopraano Mia Huhta ja urkuja soitti Markku Mäkinen. Kuoroa johti taiteellinen johtaja Matti Apajalahti.

13.12.2007 – Joulukonsertti, Vanha kirkko. KYL aloitti vuoden 2007 joulukonserttisarjan akustisesti valloittavassa Helsingin vanhassa kirkossa.

4.12.2007 – Kauan Eläköön Suomi! -juhlakonsertti, Espoon Kulttuurikeskus. KYL, Ekonomikuoro Psaldo ja Espoon Mieslaulajat esiintyivät erikseen ja yhdistettynä suurkuorona Suomen 90-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Konsertissa kuultiin mm. suomenkielinen kantaesitys Sibeliuksen Sandelsista 140 miesäänen ja Kirkkonummen kamariorkesterin voimin.

1.11.2007 – KYL-kuntis, KY-Klubi. KYL valotti hieman erilaista puolta itsestään rock-spektaakkelissa, jossa kuoron kevyen (ja miksei raskaammankin) musiikin ystävät esiintyivät cover-bändin säestämänä KY:n jäsenille ja alumneille.